tiistai 29. huhtikuuta 2014

Neuvolakäynti ja kahvittelua

Nyt on taas neuvolastakin selvitty.
Vähän jälkeen kymmenen lähin sinne hippasemaan, vaikka aika oli vasta klo 11. Saipa antaa rauhassa näytteet ja mittailla paineet, niin saattoivat jopa näyttää suunnilleen oikeaa.
Siinä sitten istuskelin odottamaan vuoroani ja aulaan tallusteli toinenkin mamma. Kysäisin sitten millä viikoilla hän on. Vastasi naurahtaen, että ollaan tässä jo päivä yli la:n ja tuntui olevan ihan kypsä synnärille. :D Jotenkin tuttu tunne. Siinä höpistessä itselle iski ensin pienempi suppari ja kohta oikein jysähti. Huh, mikä supistus, n. 20 sekuntia kesti ja oli kipeä, eikä istuminen tai seisominen auttanut. Noin kovana ei olekaan ennen tullut. Mutta kuten siinä yhdessä naureskeltiin, niin hyvää se vaan tietää, jatkuis vaan. ;)

Neuvolatätini tuli sitten pyytämään sisään ja ensialkuun kertoin huonoja uutisia, ei minuun liittyviä kuitenkaan. Hän jää huomenna kesälomalle (hyvää lomaa hänelle <3) ja sen jälkeen muutamaksi kuuakudeksi vuorotteluvapaalle, palaa töihin syyskuussa. Ihana nainen ja toivottavasti kesästä tulee lämmin ja hyvä, mutta harmillista, että juuri nyt jää lomalle. :/ Häntä tulee sijaistamaan joku toinen, joka jää n. kk päästä äitiyslomalle, jonka jälkeen häntä sijaistaa joku kolmas. Kuulemma kaikki kokeneita neuvolahoitajia ja mukavia naisia, mutta silti kaikki on vieraita ja kummallekin pitää kaikki aina selittää alusta asti. :( Mutta onneksi neuvolaasiat kuitenkin kunnossa, mutta pientä pompottelua kuitenkin tiedossa.
Siinä sitten kerroin eilisitä pidempään jatkuneista supistuksista jne. Hymyillen sanoi voimistuviin supistuksiin, että aika voi olla piankin. Hb oli hyvällä tasolla ja verenpaineetkin kunnossa. Hb:ta ottaessa alkoi vaan  aurattamaan, kun totesi, että kyllä sinulla tuntuu pikkuisen turvotusta olevan (nesteitä kehossa) kun veri vaan valuu ja valuu ja valuu. :D Pienestä haavasta vaan pulppusi pulppuamistaan.xD
Sitten otettiin sydänäänet ja napero tuntui nukkuvan kun niin tasaista sykettä oli, enkä minäkään mitään liikettä tuntenut. Tunnustellessa sanoi, että pää on jo todella matalalla ja vaikuttaa kiinnittyneen. Masukäyrä (sf-mitta) oli 34 cm ja kauniisti keskikäyrillä edelleen. Syntymäpainoarvioksi sanoi n. 3600g. Oikein sopiva pötkylä. <3
Seuraava aika varattiin tasan viikonpäähän, siis 6.5 eli lasketullepäivälle. Jos muksu päättää tulla ennen sitä (*elää toivossa*), ilmoitus yleiseen neuvolapäivystykseen ja varataan aika kotikäynnille. Jos ei, seuraavalla kerralla varataan uusi aika viikonpäähän. Jos ei siihenkään mennessä, niin Oysiin varataan aika n. viikolle 41+5 tarkastukseen ja mahdolliseen käynnistykseen. Eivät kuulemma mielellään käynnistele ennen viikkoa 41+5. Mitä oon netissä höpissy ja luekellu muitten juttuja, niin näissä on todellakin suuria paikkakuntakohtaisia eroja. Mutta näin täällä Oulussa. :)
Nyt peukut pystyyn, että napero haluaisi tälle puolelle mahdollisimman pian. Mami ja J-isi haluaisi. <3

Näin siis tämän päivän neuvolassa ja toivotin neuvolatäti M:lle hyvät lomat sekä kesät ja toivon että näemme taas syksyllä. :)

Kotiin kävellessä poikkesin Salen kautta, piti hakea vähän keksiä ja muuta mukavaa kun pari mamma kaveria oli tulossa kahvettelemaan meille. Toinen heistä, T, olikin kaupassa myös ja otti meille sitten munkit. Iltapäivästä menikin mukavasti kolme tuntia jutellen niitä näitä. :) Ihania naisia. Tyttöjen lähdön jälkeen laitoin vähän ruokaa ja sitten saapuikin J jo kotiin. Pienien (tunnin) päikkäreiden jälkeen jätski oli oikein kiva idea. Nyt sitten tässä istuskelen ja kohta lähdenkin etsimään kivaa kaavaa tunilakke jonka ajattelin siitä ihanasta Koru-kankaasta tehdä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti