sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ompelutehtailua osa 325...tai jotain...

No niin!
Aloitetaanpa ensin sellaisella joka on jo jotenkin aiemmin esitelty:
tässä siis se yhdessä aiemmassa postauksessa ollut kääntötakki, nyt vaan käännettynä ja NAPPIEN kanssa. Sain siis ostettua siihen sopivat napit. Olisin kyllä halunnut mieluiten omenat, mutta kun en sellaisia oikeankokoisia löytänyt, niin punaiset sydämet päätyivät tälle puolelle ja omppupuolella on sitten samanlaiset sydämet, mutta vihreinä. Juuri oikean väriset siis tähän takkiin. Minä niin tykkään tästä. Voisin jossain vaiheessa tehä vaikka toisenkin, mutta isompana sitten ja eri kankaista. :)


Sitten olisi tällainen hauska pieni mekko. Tämä lähti Etelä-Suomeen aiemmassa postauksessa esiteltyjen keksien kanssa. Jospa tämä oli sopiva niin värikkyytensä kuin kokonsakin osalta. Ainakin väriä tästä tosiaan löytyy. :D Olisin mielläni tehnyt nuista taskuista ja toisesta hihasta vähän eauhallisemman, mutta kun ei nyt sattunut olemaan yksiväristä trikoota ollenkaan kotosalla. 


Tämmöinen sitten meidän Naperolle! Siis sillä varauksella, että meillä mekkoja pidetään. ;)
Tuo vihreä kettukangas on vaan niin namua! Tämän tein siis ennen edellistä mekkoa ja mamma jonka muksulle se lähti, näki tämän verkossa ja halusi samanlaisen. Tosin kettukangasta ei ollut riittävästi, niin kankaat muuttuivat sitten matkalla.


Mekon kanssa samaan aikaan tuli hurruuteltua sitten tällaisia pöksyjäkin. Jos nyt ei halua ihan liian villia vauvelia, niin yksivärisen bodyn kanssa ovat aivan ihanat ja värikylläiset. Niin syötävän söpöt, ainakin minusta! :P


Eilisen tuotoksia.
Tilasin Nappikauppa Punahilkasta paria tällaista nauhaa ja niihin nuita muita vermeitä ja tein sitten muutaman tuttinauhan. Jos meillä ei tuttia popsittaisikaan, niin voihan nuita muuhunkin käyttää, halutessaan laittaa toiseenkin päähän tuollaisen klipsin. Yhden avainnauhankin tekaisin itselle, tuo värikäs pöllönauha on vain niin ihanaa!
Jopas kaikki on taas niin ihanaa. *nauraa*


Eilisen ja toissaillan tuotoksia. Hermot meinasivat kyllä mennä tätä tehdessä. Ei kaavassa mitään kummallista, ihan perus pullaa, mutta kun saumuri päätti rueta kenkkuilemaan oikein olan takaa. Siinä taisi päästä pari tai useampikin ärräpää, ihan vahingossa siis. ;)
Siis kyseessä on unipussi/-vaate ja tällainen siitä tuli. Pitää vaan vielä, vaikka huomenna, kopsutella helmaan nepparit, niin helman saa suljettua.
Alempana on pari lisää kuvaa tästä, kun tein tähän käännettävät hihansuut, siis pikku somret saa lämpimään piiloon.


Eli, jos tästä mitään selvää saa, niin tuo valkoinen osa jää niinsanotusti kämmenen puolelle ja vihreän saa käännettyä "pussiksi" tai "hupuksi" tuohon päälle.
Vähän erivihreäähän tuo on kuin tuo itse kangas, mutta ei se minua haittaa ja J:kin sanoi samaa. 


Tässä vielä toisesta kulmasta kuvattuna. :)


Viimeksi kankaita katsellessani Löytö-Palassa silmiini osui tämä ihana velourikangas. Olisi sitä ollut vaikka missä ihanissa väreissä, mutta otimpa sitä vaan tässä vihreässä värissä nyt. Ei tuota rahaa ihan hirveästi ole tuhlata, niin tehdään sitten toiste lisää ja eriväreissä ja koo'oissa. Tällaisen pökät niistä tuli sitten ja kokoa 62 cm.


Pitihän sitä päästä testaamaan ykksi ihana potkupukukin. Hih! Tuollaisen kettukankaan löysin ja siihen tykästyin. Ehkä se oli pakkana nätimpi, mutta menee se nyt tällaisenakin. Seuraavaan sitten vähän jotain muuta ja toisenlaista kuviota. Ruskeaa pohjaväriä ajattelin piristää keltaisilla resoreilla, kun sitä väriä löytyy myös itse kankaasta ja koristetikkaukset on myös tehty keltaisella.
Täytyy myöntää, että se unipussi ei ollut ainoa minkä kanssa meinasi mennä hermot. Tätä tehdessä ompelukone oli sitten se joka laittoi kapuloita rattaisiin. Se yksi ja ainoa tietty taso-ommel (koristetikkaus) jota olisin tarvinnut, ei suostunut toimimaan niin kuin piti. Kaikki muut ompeleet toimivat! Eli siis I- ja G-nappulat mitkä olisi pitänyt saada painettua molemmat pohjaan, ei onnistunut. Ärrin murrin! Oli muuten viimeinen kerta kun sillä ompeleella mitään tikkaan! >:(
Mutta valmista siitä tuli silti.
Tosin lahkeensuut tein eritavalla kuin hihansuut, kun en enää jaksanut sen koneen kanssa temppuilla ja hyvät niistä tuli nuinkin. Ei mitään vikaan. :)
Tässä siis edessä koko pitkä napitus ja haaratkin saa kokonaan napitettua auki/kiinni, niin ei tarvitse Naperoa kokonaan riisua kun vaippaa vaihtaa. :)


Tällaisia ompeluksia siis tällä kertaa. Katsotaan mitä saan seuraavaksi aikaiseksi.
Jos ne tilaamani kankaat tulisivat vaikka huomenna, niin pääsisin tekemään sitä yhtä kassia ja sitten saisin sen sairaalakassinkin pakattua ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti