tiistai 6. toukokuuta 2014

Meillä ei hötkyillä! Rv 41 (40+0)

Se ois sitten laskettuaika!
Ihanaa ja turhauttavaa ja kuitenkin niin ihanaa, kun tietää, että pikkuinen jättää kohta yksiönsä ja tulee tänne. :)
Turhauttavaa tästä tekee se, että nyt on ollut jo kaksi vuorokautta todellakin kovia supistuksia ja synnytys siis käynnissä. Mutta aina kun olen ollut melkein valmis sairaalaan lähtemään kaikki on mennyt pyllylleen; siis supistusten intervallit alkaneet pidentyä jne.

Eli kaikki alkoi oikeastaan jo lauantai iltana. Pieniä ennakoivia...
*supistaa*
...supistuksia tuli ihan rytmikkäästi, mutta ei mitään kivuliaita. Yöllä heräsin muutamaan otteeseen vessassa käymään ja samalla huomasin että supistelee, mutta ne eivät kuitenkaan yöunia haitanneet. Sunnuntai aamu alkoi normaalisti pienillä ennakoivilla supistuksilla, jotka olivat kuitenkin vähän jo voimakkaampia kuin illalla ja yöllä olleet. Ennen puoltapäivää käväisin pienellä kävelylenkillä puistossa ja oi että se taas teki hyvää. Ihana päästä raikkaaseen ilmaan tuulettumaan. :) Puolenpäivän jälkeen alkoi sitten supistukset koventua ja ihan selkeä rytmi löytyä. Tuntui jo, että kohta se on menoa. Viiden aikaan aloin laskeskelemaan intervalleja supistusten välillä ja 5-6 min taisi olla parhaillaan. Voimistuivat koko ajan. Vähän ennen nukkumaan menoa, kuitenkin väli alkoi taas kasvaa, vaikka voimaa supistuksella jo löytyi. No nukkumaan siis ja ei sitä montaa tuntia tullut nukuttua kun supistukset taas alkoivat. J:kin nukkui sen yön todella huonosti, vaikka koitin vakuuttaa, että herätän kyllä kun se aika koittaa.
Maanantai aamuna J sitten lähti taas töihin ja supistukset olivat kovemmat kun koskaan ennen, mutta intervalli oli vielä liian pitkä sairaalaan lähtöä varten. Laittelin viestiä J:lle pari päivän aikana ja hänkin sitten soitteli minulle ja kyseli tilannetta. Ei muutosta. Supistukset tihentyneet, mutta ei tarpeeksi. Kun J kotiutui, niin katselin vuerestä makaronilaatikon valmistusta ja sitten lähdettiin pienelle kävelylle puistoon. Aah, että taas teki hyvää! Vaikka useasti jouduttiinkin suppareiden takia pysähtymään. Sitten vähän syötiin ja otettiin rennosti. Supistukset voimistuivat ja voimistuivat mutta väli heitteli edelleen liikaa. Ja kymmenen jälkeen illalla olo oli kyllä niin turhautunut kuin olla ja voi. Seitsemältä soitin synnärille ja kyselin mitä mitä häh? Ja sanoivat, että hyvä hetki lähteä on se, kun intervalli on n. 5 min ja pysyy siinä tunnista kahteen, tai kun parasetamoli ei enää tehoa ja kipu on sellainen ettei sitä kotona kestä, tai kun vedet menee, (tai kun mies on sitä mieltä että ilman ammmattiapua ei selvitä). Eli kaksi Panadolia (yhteensä 1000mg)...
*supistaa*
...naamaan ja toivomaan parasta. Pahin kärki supistuksista lähti, mutta kovin kummoista apua niistä ei ollut. Mutta tosiaan loppu illasta intervalli taas piteni ja se siitä. Turhautti kyllä niin hitosti! Juuri kun pääsemässä taas vauhtiin, niin kroppa sanoo että "nyt nukkumaan" tai "ähäkutti! turha luullakaan!". Ei siinä auttanut muu kuin lyödä hanskat tiskiin ja painella nukkumaan. Alle pari tuntia tuli nukuttua kun herään ihan kauheaan supistukseen. Voin sanoa että se sattui! Ja sitä sitten jatkuikin pitkin yötä. Kahen aikaan sain taas ottaa tonnisen Panadolin, mutta eipä siitä paljoa ollut apua. Intervalleja aloin laskemaan, mutta ei tarpeeksi lyhytiä. Juuri kun alkoi tuntumaan (monen tunnin odottelujen ja tuskailujen jälkeen) että kohta voisi synnärille soittaa ja sinne lähteä, taas alkoi supistusten väli kasvaa! Ei voi olla totta! Turhautiminen, vitututs ja väsymmys sen kun kasvoivat!
Kohta soikin sitten kello! Prrrr! Klo 6.45...
*supistaa*
...ja klo 8.00 neuvola. Luojan kiitos! Jos ei kerta sairaalaan pääse, niin on sentään neuvola!
Toivoin jo, että neuvolan olisi voinut unohtaa, jos sairaalaan olisi päässyt, mutta hyvä näinkin.
Eli aamupesut ja vähän leipää nassuun. Yön ja aamun aikana turhautimis-, vitutus- ja väsymyskäyrät oli nousseet sen verran korkeisiin lukemiin, että tuli syötyä aika kostea leipä. Itkulle vaan ei voinut enää mitään. Ei sitä auttanut kuin lähteä silmät punaisina J:n kyydillä neuvolaan.
Meillä oli nyt se uusi neuvolahoitaja ja ihan mukavalta naiselta vaikutti. Kättelyäkin piti viivästyttää, kun supistus iski juuri sen aikana. Mutta...
*pieni supistus*
...onneksi nvolatäti oli sellaista sorttia, että sai minut rauhoittumaan, kertoili faktoja ja miten kaikki menee sekä se tärkein, kaikki oli kunnossa niin naperon kun minunkin osalla. Sydänäänet hyvät jne. Huh!
Tästä pitkittyneestä supistelustakin sanoi, että se on ihan normaalia, joillakin tosiaan tämä avautumisvaihe/kovat supistukset voivat kestää useita vuorokausia. Hänellä itselläänkin esikoisen kohdalla oli kestänyt kome vuorokautta. Johan tässä minullakin ollaan jo kolmannen puolella. Sanoi myös merkeistä kun pitää lähteä ja muuta sellaista. Huomattavasti paremmin ja rennommin mielin lähdin kuin menin sinne.
Hitaasti meni kotimatka kaikkine supistuksineen ja hitaine kävelyineen, kun ei yhtään nopeampaa kestänyt kävellä, ettei heti supista uudestaan.
*puhelin soi ja suuuuupistaa*
Kotiin kuitenkin pääsin ja matkalla kävin pari uutta ristisanaa hakemassa, jos vaikka sairaalassa tarvitsisi.
Pitkän rentouttavan suihkun jälkeen kippasin itseni sänkyyn edes pienien unien toivossa ja oi että 1,5 h unet tekivätkin ihmeitä! Niistä heräsin kovaan supistukseen, mutta unet kyllä tekivät tehtävänsä, vaikka lyhyet olivatkin. Nyt on tullut sitten syötyä vähän makaronilaatikkoa ja kerättyä energiaa karkkien voimalla. ;) Heh. Pitää kohta alkaa taas supistuksia laskeskelemaan, jos vaikka tänään olisi hyvä päivä syntyä.
Äitipuoli viestissä laittoikin, että "taitaa vauveli tuntea kalenterin!". Niin taitaa tosiaan tehdä. :) Mutta mikään hötkyilijä ei kuitenkaan ole, vaan tehdään tämä nyt sitten pidemmän kaavan kautta.
Onneksi en pelkää kipua, vain tämä turhautuminen tilanteen etenemättömyyteen ottaa päähän. Ja palkintohan tässä on parasta maailmassa! <3

Pysyttepähän ajantasalla tämän kreivikunnan asioista, kun välillä jaksan avata koneen ja kkirjoitella tänne. Aika rankaa se kyllä tällä hetkellä on. :)

Ps. Supistukset kirjoitellessani eivät olleet mitään kovin pieniä. Jospa tämä tästä etenisi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti