maanantai 8. syyskuuta 2014

Bodeja ja muuta kivaa

Kankaat mitkä viime viikolla saapuivat, päätyivät samointein leikellyiksi. Tai no siis ainakin se Ystävät yhdessä-kangas. Lauantaina leikkelin sen osiin ja eilen, sunnuntaina, palaset sitten hurruuttelin yhteen, lisäsin resorit ja nepit ja TADAAA! Valmista tuli!
Kaksi bodya tein lahjaksi parin kaverin lapsille ja pari tuli sitten ihan omaan käyttöön.

Vasemman kaava on OB 3/13 malli 3. Raglanbody.
Oikean kaava on OB3/10 malli 1.Body
Tässä on siis edestä kaksi Vivealle tulevaa bodya. Ensimäinen (vasen) on perus raglanpodyn kaavasta muokattu kietaisubodyksi. Ja toisen malliin ihastuin, kun tein sen Hiirikinkerit-kuosilla lyhyt hihaisena. Nyt vain tosiaan tein siihen pitkät hihat ja Avot!


Tässä samat bodyt takaa. Koitin kohdistella edes vähän kuvia, niin ettei kaikki olisi ihan poikki ja katki sieltä täältä. Kankaan tuhlaustahan se vähän on, mutta kivempia vaatteita tulee.
Kietaisu mallin olen tehnyt suoraan koossa 74cm, menee siis vielä kaappiin odottamaan käyttöä. Mutta oikeanpuoleinen on koossa 68 cm ja päätyy käyttöön heti samoin tein. Ja hyvä alkaakin heti käyttämään, kun pesut on kankaille jo suoritettu. :D

Molempien kaava on OB 3/13 malli 3. Raglanbody.
Tässä sitten ne kaksi lahjaksi menevää bodya. Toivottavasti kelpaavat. Malli on siis sama, kun mitä Vivealle tehdyssä kietaisubodyssä, mutta leikkasin vivean bodyn kaknaan nurjalta puolelta, niin "kietaisu suunta" on eri. Toiseen tuli musta ja toiseen valkoinen resoritere, vai miten sitä pitäisi kutsua?


Ja samaiset badyt takaa. Ja kokona molemmissa on 68 cm. Kummatkin lahjansaaja tyttöset ovat vielä Viveaa pienempiä, niin annetaan vähän isokokoisena nämä, kyllä ne tyttöset siitä kasvaa. :)

Ruokalapuun mallia otin yhdestä valmis lapusta.
Samallapa tekaisin myös ruokalappusen. Samanlainen on tehty myös Kissi-kankaasta, mutta kuvaa siitä ei nyt ole. Nyt sopii siis vähän räpeltääkin sen soseen kanssa.


Potkuhousujen kaava on OB 4/13 malli 3. Potkuhousut.
Kissistä tuli tehtyä myös potkuhousut jotka on "koristeltu" turkoosilla collarilla. Aika söpöt niistä tuli. :P


Ainakin käyttäjänsä päällä aivan ihanat!


Näin sitä möyritään, hyöritään ja pyöritään.


Tämmöistä sitä on tullut siis taas touhuttua, ei se aika ihan hukkaan ole mennyt.

Eilen tuli Vivealla täyteen 4 kk! Ajatella! Miten se aika vierähtääkään. Kauheasti on uutta oppinut ja oppii koko ajan lisää. Meidän pikkuinen ei olekaan enää niin pikkuinen. Sniff! Bodyt oli kai samalla sellainen 4kk "synttärilahja".
Tänään on tiedossa sitten vielä neitosen 4 kk neuvola ja sitä innolla odotetaan; paljonko neitonen on kasvanut ja pari kysymystäkin olisi. :)

Ihanaa päivää kaikille ja ollaan taas kuulolla. :)

EDIT:

Halkaistusta raglanbodysta on tullut mmuutamia kyselyjä ja sen kaava on OB-lehdessä ilman etuhalkiota, eli etukappale on yhtenäinen. Tein kaavoihin sen verran muutoksia, että piirsin etukappaleen kokonaan paperille ja leikkasin kaavan halki haluamastani kohdasta. Ja tadaa, siitä sitten vain kankaita leikkelemään. :) Ei sen hankalampaa. Pikkuisen yläosan kulmia pyöristelin, että resorikaitaleen saa nätisti kulkemaan käännöksessä. :)

4 kommenttia:

  1. Oih, täällä minä vaan ihastelen nuita sinun tekemiä vaatteita!
    Pusuja prinsessalle!

    t. Sanna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oon kyllä niin ihanan terapeuttista ommella. Jospa sitä nyt viikonloppuna saisin vaikka yhdet housut Itselleni ommeltua, vaihteeksi. ;)
      Pusut välitetty :)

      Poista
  2. Heippa, liityin sun blogin lukijaksi :) Voi miten ihania kaikkia juttuja sä oot tehny! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi.
      Ihana kun on muitakin käsityöhenkisiä. Ja itsestäkin on mukava bogeja katsella ja kehitellä uusia ideoita. Sinunkin blogia tullut selailtua usein. :) Nytkin työnalla vaikka mitä, mutta aika on tällä hetkellä aika kortilla. Jospa sitä saisi joku kerta jonkun tunnin itselleen niin pääsisi ajatuksiaan toteuttamaan. :)

      Poista