torstai 30. lokakuuta 2014

DIY - Trikoopipo

Tässäpä olisi ohje trikoopipoon jota kutsutaan myös ruttupipoksi. Itse en oikein tykkää noista sivusaumoista, joten teen tämän aina "vaikeasti" yhdellä sivusaumalla. :D

Ensin kaava:

Mikäs on pääsiympärysmitta? Itselläni se on 58 cm. Se jaetaan kahdella, eli kaavan leveydeksi tulee 29 cm. Korkeutta (pituutta) pipolla helusin vähän enemmän kuin perus päänmyöräisessä pipossa, joten siihen tuli mittaa 25 cm. Piirsin ensin kaavapaerille tämänkokoisen (25 cm x 29 cm) neliön. Yläreinaan mittasin keskikohdan, jonka molemmille puolille laitoin merkin n. 2 cm etäisyydelle keskikohdasta. Ja keskimerkin alapuolelle merkki n. 4-5 cm etäisyydelle yläreunasta. Näisen kolmen pisteen välille piirsin kaarevat viivat (katso kaavat yläreunaa).
Sitten etsin astia kaapista ison pyöreän lautasen ja sen avulla piirsin sivut kaareviksi. Yksinkertaista. :D
Sitten kaava on valmis ja ei muuta kun leikkelemään.


Taita kangas niin, että toinen pipon reuna on taitteella ja toiselle puolelle kaavaa jää vielä n. 1 cm saumanvara. Katso samalla että sinulla riittää kangasta niin, että kun käännät kaavan ympäri, saat koko pipon leikattua siitä.
Eli neulaa kaava kankaaseen ja leikkaa kangas kaavan kaarevan puolen mukaan, ÄLÄ LEIKKAA VIELÄ ALAREUNAA! Merkitse neuloilla, liidulla tai tussilla (nurjalle puolelle) mihin kohtaan kaava loppuun. Irrota kaava ja käännä se peilikuvaksi leikkamasi palasen alle, kohdista kaava äsken piirtämiisi merkkaamiisi kohtiin. Neulaa kaava kankaaseen ja leikkaa koko pipo irti.


Nyt sinulla pitäisi olla yläkuvan mukainnen tilanne menossa. Eli toinen reuna kankaasta on taitteella ja toinen aukileikattu.


Ompele pienet muotolaskokset kiinni saunurilla.


Ompele sitten koko aukinainen sivu kiinni, mutta muista jättää kääntöaukko toiseen päähän.


Päättele saumurinlangat.


Käännä pipo oikeinpäin ja ompele piilotikillä (käsin) kääntöaukko kiinni. Samalla voit ommella muutamalla pistolla pipon "päälaet" keskikohdastaan toisiinsa kiinni, näin pipo pysyy hyvin muodossaan, vaikka sen repisi kuinka rajusti päästään. ;)


Ja näin sinulla on valmis hyvä pipo! :D

Pahoittelen kuvan laatua osiassa kuvista. Tekaisin pipon illalla ja kunnon valosta oli puute, enkä tykkää käyttää salamaa kuvatessa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti