torstai 18. kesäkuuta 2015

Nukenrattaat ja niiden muodonmuutos

Pian alkaa olemaan se aika, että Vivean pitää päästä kuskaamaan omia nassikoitaan paikasta toiseen ja takaisin. Siksipä omat pienet nukenrattaat ovatkin tarpeelliset. Muistelin, että omat vanhat nukenrattaani ovat maalla aitassa odottelemassa. Väri ja kunto niissä oli vaan aivan kaamea. :D
Vaaleanpunaista siellä ja täällä. Metallirunko oli vaaleanpunainen ja siitä oli maali lohkeillut paikka paikoin pois ja istuin kangas oli vaaleanpunainen villasekoitekangas (?) tai ainakin se tuntui sellaiselta. Sekin oli parhaat päivänsä nähnyt ja muutamat saumat repsottivat pahasti.
Kuten niin usein ennenkin, en muistanut taaskaan ottaa "ennen" -kuvaa.


Mutta saa tästä vähän vihiä millainen kapistus se aiemmin on ollut. Uusien kankaiden päälle siis aseteltuna vanha kangas.


Tässä ne ovat nyt uudessa komeudessaan.
Vanhoista rattaista otettu siis runko ja istuinlevy, joka on kankaan välissä.
Rungon pesin hyvin ja sumutin siihen valkoisen spraymaalin.


Pari nappia sinne tänne vähän lisä piristeeksi. Eikä niiden koolla kitsailtu. :D


Kankaat suihkuttelin vielä yltä ja päältä vettä ja likaa hylkivällä aineella. Oli ihan hyvä tehdä niin, kun pohjaväri on kuitenkin valkoinen. Ei ehkä paras värivalinta lasten leluun, tuo valkoinen, mutta kun se oli niin syötävän söpö ja juuri kuin tuohon tehty. :)
Nyt kun rattaat on tuulettuneet suhkuttelujen jälkeen pari päivää (luoja että se sumute voi lemuta...yhhh!), niin eiköhän me oteta ne käyttöön. :)

Ps. Vielä minulla olisi nukenvaunut varastossa odottamassa muodonmuutosta. Nekin ovat omat vanhat ja muutoksen tarpeessa. 

Kankaat/tarvikkeet:
Pilkullinen kangas (värikäs) - Eurokangas
Fuksia-valkoinen pilkullinen kangas - Eurokangas
Napit - NappiKikka, Oulu
Spraymaali - Prisma, Limingantulli


Kaavat:
Kaava rattaisiin vanhoista rattaiden istuinosan kankaista.

1 kommentti:

  1. Voi että kun itselläkin olisi taito tuunailla tuollaisia! aivan ihanat ja kelpaisi varmaan meidän neidillekin, mutta mun pitää tyytyä vain ostelemaan valmiita nukenrattaita.
    Olet sinä taitava!! :)

    VastaaPoista