lauantai 1. elokuuta 2015

Rippijuhlia ja niiden leipomisia

Työkaverini oli minuun jo talvella yhteydessä ja kyseli, suosutuisinko leipomaan hänen tyttärensä rippiluhliin. No, tottakai! :) Kun on mahdollisuus leipoa, eikä sitä kaikkea tarvitse syödä itse, niin kyllä se minulle sopii.
Haluttujen listalle kuului:voileipäkakku (itseasiassa kaksi, toinen isompi ja toinen pienempi), kasvismuffinsseja, Amerikkalainen juustokakku ja sille mustikkakastike. Nyt minun kontolleni ei siis osunut makeiden leipominen, mutta koristeen kuitenkin tein. :)



Kasvismuffinssit, kahta laatua. En ollut kokeillut kumpaakaan reseptiä aiemmin, joten päätin tehdä mompia ja kysyä haluavatko kummatkin vai pidänkö itse "huonommaat". Molemmat kelpasivat ja oikein maukkaita ne olivatkin. :P



Tällainen pieni apuri minulla kuolasi pöydän alla. Ja kyllä ne muffinssit, joita Viipukalle maistatin, maistuivatkin oikein hyvin. 




 

Ja ne voileipäkakut!
Namsk!
Resepti näihin on kakkuihin löytyy kirjasta Lempileivonnaiset (Ulla Svensk) ja on nimellä Kinkku-Salamikakku. Oma suosikkini.



Leipinä kakuissa on omatekoinen vuokaleipä.
Resepti lopussa.



Kurkkuspiraalit olivat minulle uusi juttu, mutta tulipa niitäkin kokeiltua.

Amerikkalaisesta juustokakusta minulle ei ole kuvaa, kun sen annon saajalleen vuuassa koristelemattomana. Mutta koristeeksi siihen päälle tuli vadelmia ja sen kanssa tarjoiltavaksi mustikkakastiketta. Sai kuulemma veden kielelle! Tekaisinkin itsellemme seuraavalla viikolla samanlaisen, mutta pienemmän, ja oi että se oli hyvää!


_____________________________

Reseptit:

Juusto-kasvismuffiinit 


5 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
2 tl oreganoa
2½ dl maitoa
3/4 dl öljyä
2 kananmunaa
100 g fetajuustoa murennettuna
100 g parmesan- juustoraastetta
50 g paprikaa silputtuna 



Sekoita jauhot keskenään, lisää suola.
Yhdistä maito ja öljy, sekoita kananmunat joukkoon. Lisää juustot ja silputtu paprika joukkoon, mausta oreganolla.
Lisää jauhot maito- öljyseokseen, vältä liikaa sekoittamista.
Annostele massa voideltuun muffinipeltiin tai paperisiin muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 20- 25 minuuttia.


_____________________________

Basilika-aurinkokuivattutomaattimuffiinit

2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl paprikajauhetta
0.5 tl mustapippuria
0.5 tl valkosipulijauhetta

kourallinen basilikanlehtiä
min. 150 g aurinkokuivattuja tomaatteja
pieni sipuli kuutioituna (noin 1 dl)
0.5 dl öljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista
2 dl maitorahkaa (tai jugurttia)
2 munaa
0.5 dl mietoa chilikastiketta tai loraus vahvaa vedellä laimennettuna

Mittaa ja sekoita kuivat ainekset keskenään. Pilko basilikanlehdet, aurinkokuivatut tomaatit ja sipuli, ja lisää ne jauhojen joukkoon. Lisää joukkoon yksitellen myös loput ainekset ja sekoita huolellisesti. Paista muffinipellillä 200 asteessa 15-20 minuuttia.


_____________________________ 

Amerikkalainen juustokakku
a'la Kinuskikissa

Pohja:
200 g täysjyvä digestive-kekseksejä
150 g voita
4 rkl ruokosokeria
Täyte:
500 g Philadelphia-tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
2 rkl sitruunamehua
2 dl ruokosokeria
1 vaniljatanko
1 dl kuohukermaa
¾ dl perunajauhoja
4 munaa

Pinnalle:
200 g vadelmia
tomusokeria
Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Peitä myös reunat leivinpaperisuikaleilla. Näin kakku on helpompi irrottaa vuoasta ja siirtää tarjoilulautaselle.
Murskaa voileipäkeksit tehosekoittimella. Sulata voi. Sekoita voisulaan keksimurska ja sokeri. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille.
Notkista tuorejuusto vatkaimella. Lisää kulhoon ranskankerma, sitruunamehu ja ruokosokeri. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa. Kaavi sisältä siemenet ja sekoita muiden aineiden joukkoon. Yhdistä perunajauhot ja kuohukerma. Sekoita kunnes perunajauhot ovat liuenneet kermaan. Lisää seos täytteeseen ja sekoita vatkaimella tasaiseksi. Lisää lopuksi munat joukkoon yksitellen. Kaada täyte vuokaan.

Paista 175 asteessa noin tunti. Uunin pohjalle kannattaa laittaa alumiinifolio, sillä rasvaa saattaa tihkua vuoan raoista paistamisen aikana. Peitä kakun pinta foliolla, kun se on saanut vaaleanruskean sävyn.

Anna kakun jäähtyä. Säilytä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota sitten vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. Laita päälle vadelmia ja ripottele pinnalle tomusokeria.

_____________________________

Vuokaleipä
4-5 dl vettä
3/4 paketti hiivaa
1 dl kauraleseitä
1 dl ohrajauhoja
2 tl ruususuolaa
1 rkl siirappia tai hunajaa
7 dl vehnäjauhoja


Voitele vuoka voilla. Sekoita lämpimään veteen hiiva, suola, siirappi/hunaja, kauraleseet ja ohrajauhot. Anna turvota liinan alla n. 30 minuuttia. Lisää vehnäjauhot vähitellen alustaen.
Taikina saa jäädä hieman löysähköksi. Kaada taikina voideltuun vuokaa ja anna kohota vielä n. 30 minuuttia liinan alla. Ripottelin päälle vielä pellavansiemeniä, mutta halutessasi voit jättää ne pois.
Paista uunin alatasolla 250 asteessa n.25 minuuttia.
HOX! Taikina turpoaa paljon, joten vuoka jossa leivän paistat kannattaa täyttää vain puolilleen. Itse käytin 25cm leipävuokaa ja taikina menee juuri siihen puolilleen eikä yhtään jää yli.



Reseptit noukittu erisivustoilta netistä. Kiitos niistä, ne olivat loistavia. Näitä teen toistekin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti