sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Softshell -haalari

Olipa kerran kevättalvi ja pienen tytön teki mieli ulos, mutta toppahaalari oli jo liian kuuma, eikä ihan pelkällä ohuella kuorihaalarilla vielä selvinnyt kevään tuiskuista. Mutta sitten äiti sai idean ja etsi yhden mielenkiintoisen kaavan Ottobre -lehdestä, huristeli autolla Eurokankaaseen ja osti sopivasti softshell -kangasta ja kestävää ulkoilukangasta.
Niistä materiaaleista, yksi kaunis sunnuntai päivä, syntyi haalari.


Polvista alaspäin softshellin päälle on ommeltu ulkoilukangas, että haalari kestää paremmin rymyämistä.


Toki lahkeensuihin piti ommella napit ja laittaa sinne kuminauha, lahkeiden paikallaan pysyvyys on näin taattu.


Kevään pimeät illat ja musta haalari. Ei hyvä! Joten pitihän siihen heijastimia saada. Eli pääsin ensimäistä kertaa testaamaan ihanaa Silhouette Portraittiani ja leikkelin sillä silitettävästä heijastinkalvosta pari pupua, ketun ja muutamia muitakin kuvioita.



Toinen pupu pääsi huppuun ja toinen lahkeeseen.


Selässä on sitten vähän isompi kettu.
Pyllyssä on myös kestävämmästä ulkoilukankaasta paikka. Voi helpommin laskea vaikka mäkeä, jos niitä on vielä jäljellä. ;)


Hupun saa tottakai myös irti.



Hih! Portraitti pääsi myös leikkelemään kivoja kokolappuja varustettuna omalla "merkillä".

Tämä haalari oli kyllä niin onnistunut työ kuin olla ja voi. Olen niin tyytyväinen siihen. Ainoa mitä muuttaisin on väri. Mutta EKssa ei ollut oikein mistä valita. Valkoinen, musta, punainen (josta en pitänyt) ja sininen (jota en halunnut), musta oli niistä paras. Valkoinen muuten, mutta se ei olisi oikein rymyhaalari enää, kun siinä kaikki töhnä näkyy.
Mutta näin on hyvä ja saihan tähän tikkauksilla hyvin ilmettä + noilla heijastimilla. :D


Siellä sitä tallustellaan kevään paljastamilla syksyn lehdillä.


Vielä tämä on vähän iso, mutta tarkoitus olikin tehdä siitä vähän reilu kokoinen, ettei heti ensi syksynä tartte uutta olla tekemässä.


Hyvin mahtuu pyllistelemään. :D

Ps. Tämäkin tuli tehtyä jo maaliskuussa, mutta päivitykset on vähän myöhässä aikataulusta. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti