perjantai 16. syyskuuta 2016

Naisten lakki

Vuosi sitten kesällä tein Vivealle ja hänen kaverilleen kivat lipalliset lakit (tästä pääsee niitä katsomaan). Ne olen todennut monet kerrat aivan mahtaviksi, kun ylettyvät hyvin korville, niskaan ja peittävät silmät auringolta. Sittemmin olen tehnyt Vivealle ja hänen kaverilleen toiset samanmalliset lakit ja pieni Herttakin on jo omansa saanut.
Minulle tuli kyselyä jo vuosi sitten voisinko tehdä samanlaisen myös aikuisten koossa. No tottahan toki. Siihen tosin meni se vuosi. *nauraa* Minulta puuttui vain motivaatio kaavoitukseen.
Kun nyt elokuussa vaan ottauduin asiaan, niin kaavathan sain piirrettyä alta aikayksikön.

Tällainen siitä tuli ja sen sai ihana tätini, kiitoksena lapsien katsemisesta. Homma oli kuulemma helppo, mutta sitäkin tärkeämpi. ♥




Itselle pitää tehdä samanlainen.

Kankaana käytin Jyväskylän kangaskaupan talvitrikoota ja lipassa on kovikkeena silitettävä kovikehuopa. Lipan alapinta on samaista talvitrikoota, vain valkoisena. Pompom-nauha koristeena lipan päällä.
Kaava itse tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti